Huhtikuun sähkömarkkinakatsaus

Kirjoitettu 30.04.2019
sähkömarkkinakatsaus

Hinnat laskusuunnassa maaliskuussa – Suomessa SPOT-sähkö Ruotsia ja Norjaa halvempaa

Lämmin maaliskuu, normaalia suuremmat sademäärät Norjassa sekä laskusuuntaansa jatkanut hiilen hinta käänsivät hintatilanteen Suomen eduksi ainakin hetkellisesti. Suomessa sähkön hinta oli Ruotsia ja Norjaa edullisempi maaliskuussa kuukauden keskihinnoilla tarkasteltuna. SPOT-hintojen osalta tilanne näyttää siis sähkön ostajan kannalta ainakin hetkellisesti hyvältä.

Pidemmän aikavälin tarkasteluissa sen sijaan näkyvät epävarmuudet talouden sekä vesivarantojen kehittymisestä. Enimmät “kovan Brexitin” pelot toki hälvenivät, mikä vaikutti osaltaan päästöoikeuksien hintaan ja helpotti tunnelmia markkinoilla.

Kokonaisuutena tällä hetkellä näyttää kuitenkin siltä, että sähköjohdannaisten hinnat eivät ole laskemassa takaisin viime vuosien tasolle. Esimerkiksi vuoden 2021 systeemihintainen sähköjohdannainen on tällä hetkellä noin kolmanneksen kalliimpi kuin viime vuonna vastaavaan aikaan. Polttoaineista hiilen ja maakaasun hinta laskevat trendinomaisesti, mutta öljyn hinta sen sijaan on noussut vuodenvaihteesta lähtien.

Kokonaisuudessaan pääset lataamaan kuukausikatsauksen täältä.

Spot-sähkösopimuksen kylkiäisenä nyt Mokkamestareiden erikoiskahvia

Sähkökauppias
EleHefe

Energiakauppa.fi:n Sähkökauppias kertoo parhaat vinkit sähkösopimusasioissa, vääntää energia-asioiden kiemurat suoriksi ja selkokielelle sekä raportoi tyytyväisten sähköasiakkaiden kuulumisia.
Jaa sosiaalisessa mediassa

Seuraa meitä somessa: