Kannattaako pörssisähkösopimus?

Kirjoitettu 05.09.2018
kannattaako pörssisähkö

Pörssisähkö – tutkitusti halvin tapa ostaa sähköä

On tutkittu, että pörssisähkösopimus on halvin tapa ostaa sähköä. Pörssisähkön kannattavuudesta ovat kirjoittaneet Yle ja viimeisimpänä Kauppalehti. Yleissähkösopimukseen verrattuna pörssisähkön ostaminen edellyttää asiakkaalta kuitenkin hieman korkeampaa riskinsietokykyä, mutta kuten tiedetään, riski ja tuotto tuppaavat usein kulkemaan käsi kädessä. Meidän sähkötarjous -sivulta löydät tunti-sähkö tuotteemme, jonka hinnoittelu perustuu pörssisähköön.

Määräaikaisen sähkösopimuksen ja pörssisähkösopimuksen erot

Perinteinen määräaikainen sähkösopimus toimii pääpiirteissään siten, että sähkönmyyjä on hinnoitellut sopimushintaan mukaan pienen varmuusvaran sähkön markkinahinnan nousulle. Koska sähkön hankintahinta voi esimerkiksi kahden vuoden sopimuskauden aikana muuttua sähkönmyyjän kannalta joko solmimishetkeä kalliimmaksi tai edullisemmaksi, täytyy sähkönmyyjän varautua hinnoittelulla hintojen nousuun. Vakuutustermein ilmaistuna määräaikaisissa sopimuksissa asiakas joutuu aina maksamaan pientä vakuutusmaksua hintojen nousun varalta. Määräaikaisten sopimusten solmimisessa täytyy myös muistaa, ettei asiakas pääse nauttimaan sähkömarkkinahintojen laskusta, jos pörssihinnat sattuisivat laskemaan kaksivuotisen sopimuskauden aikana. Määräaikaisella sopimuksella sähkön hinta pysyy samana koko sopimuskauden, vaikka pörssihinta nousisi tai laskisi.

Koska pörssisähkösopimuksessa energiamaksu seuraa tunti tunnilta suoraan sähkömarkkinoiden SPOT-hintaa, ei sähkönmyyjän tarvitse hinnoitella pörssisähkösopimuksiin mukaan varmuusmarginaalia sähkön hinnannoususta. Pörssisähkön ostaja tietää maksavansa sähköstään aina ajantasaista markkinahintaa. Pörssisähkön hinnoittelu on myös muita sopimustyyppejä läpinäkyvämpää, koska asiakkaan maksama marginaali on aina tiedossa ja pörssihinnasta eriteltynä, toisin kuin määräaikaisissa sopimuksissa.

Sopiiko pörssisähkösopimus kaikille?

Onko sitten olemassa syitä, miksi tutkitusti halvin tapa hankkia sähköä eli pörssisähkö ei kuitenkaan ole paras sähkösopimus kaikille? On totta, että pörssisähkösopimuksesta saa eniten rahallista hyötyä, jos sähkönkulutusta on mahdollista optimoida eli kohdentaa vuorokauden halvimmille tunneille. Tietyissä asumismuodoissa (esim. kerrostaloissa) ohjattavaa sähkönkulutusta saattaa olla niin vähän, että maksimihyötyä pörssisähkön tuntikohtaisista hinnanmuutoksista ei saa. Mutta vaikka sähkön käyttötunteja ei olisikaan valmis miettimään sen tarkemmin, on pörssisähkö silti pitkällä juoksulla se tutkitusti halvin tapa ostaa sähköä.

Toinen syy pörssisähkösopimuksen sopimattomuudelle voi olla sähkönlaskun loppusumman kova vaihtelu. Pörssisähkösopimuksilla eri kuukausien sähkölaskun loppusumma voi vaihdella enemmän kuin esim. määräaikaisella sopimuksella, koska kulutetun sähkön määrän lisäksi kuukausikohtainen energiamaksu per kulutettu kilowattitunti vaihtelee sähköpörssin hintamuutosten mukaan. Talvella sähkölämmittäjän käyttämä sähkön määrä on yleensä suurempi kuin kesäkuukausina. Jos talvikuukausille osuu vielä hieman tavanomaista kalliimpi kuukausi pörssisähkön kannalta, kasvattavat nämä molemmat edellä mainitut tekijät sähkölaskun loppusummaa kesäkuukausien laskuun verrattuna.

Jos siis haluat varmuutta sähkölaskun loppusummaan, kannattaa valita jokin hintansa puolesta vakaampi sähkösopimus, kuten määräaikainen TAKUU-sähkösopimus tai toistaiseksi voimassa oleva MARKKINA-sähkösopimus, jossa hinta muuttuu neljä kertaa vuodessa eli vuosineljänneksittäin.

Mikä TUNTI-sähkösopimus?

TUNTI-sähkösopimus on Leppäkosken Energian oma nimitys toistaiseksi voimassa olevalle pörssisähkösopimukselle, jossa sähkön hinta on sidottu suoraan sähkön pörssihintaan. Pörssiin sidotut sopimukset perustuvat yleisesti ottaen siihen, että sähkönmyyntiyhtiö perii asiakkaalta sähkön pörssihinnan eli sähkön ostohinnan, johon lisätään tunneittain marginaali (meillä 0,29 snt/kWh sisältäen arvonlisäveron 24 %). Laskun loppusummaan lisätään vielä perusmaksu (Energiakauppa.fi:ssä 1,99 €/kk) sekä pakollinen arvonlisävero (24 %). Näiden kolmen tekijän yhteissummasta muodostuu lopullinen sähkölaskussa nähtävä sähkön kilowattitunti- eli kWh-hinta. Toisin sanoen pörssisähkön valinneet asiakkaat saavat sähkönsä aina pörssi- eli tukkuhintaan!

 

Sähkökauppias
EleHefe

Energiakauppa.fi:n Sähkökauppias kertoo parhaat vinkit sähkösopimusasioissa, vääntää energia-asioiden kiemurat suoriksi ja selkokielelle sekä raportoi tyytyväisten sähköasiakkaiden kuulumisia.
Jaa sosiaalisessa mediassa

Seuraa meitä somessa: